iskä

vaan ei mun.

tämmönen perheenisä kirjottaa ainakin toistaiseksi ahkeraan tuntojaan blogiin, ja on sen verran paska tilanne että draamasta menee joten tänä iltana voi skippaa sen leffan...

jokapäiväistä elämää mutta on se vaan silti niin saatanan ikävää.

sain tietää blogista kun perheenisä kirjoitti mulle mailia, ja kertoi lukeneensa minua useamman vuoden, dAssa ja täällä. tuntui hyvältä, vaikka se naiivia onkin, ja oudolta, että miksi joku niin erilainen haluaisi lukea mun juttuja. olin jotenkin tosi otettu, mutta en osaa selittää tunnetta hyvin. tuntui jonkinlainen side siihen toiseen ihmiseen vaikkei tunnekaan sitä tai tiedä onko se edes oikeasti olemassa (netin "perusongelma", mutta en ole ikinä tehnyt siitä ongelmaa, pitää ajatella ettei todellisuudella ole väliä, vaan sillä mikä on itselle todellisuutta).

perheenisä kirjoitti että omaa vitutustani voisi helpottaa kun tietää että jollain menee vielä huonommin. inhorealistista mutta totta :( näinhän se on että nyt kun ton tosta lukasin niin sanon kiitos ja aamen ja menen sänkyyn...

tilanteeni ei henkisesti tai päällepäin ole noin huono ollut kuin perheenisällä, en voi edes kuvitella itseäni vastaavaan, on se vaan sen verran tylyä. on maailmalla varmasti mullekin vielä tylytettävää jos ikää lisää kertyy mutta toistaiseksi olen tuollaiselta säästynyt. onhan niitä 'ranteita' joskus oltu 'availemassa' mutta ne oli eri aikoja ne, ei oikeen voi vertaa.

eihän tunteita ja tilanteita voi suhteuttaa faktoilla tai muuten, mikä tuntuu kestäkin miltäkin... mutta kuten totta on niin ei mulla elämä tohon eroon loppunut enkä ole viitsinyt niin väittää. toki niitä yön tunteja sillon alussa oli kun siltä tuntui mutta kyllä sitä hetken kestää kun kutsuu nukkumatin ja yrittää järkeillä että tilastollisesti ja loogisesti päätellen tästä selviää, siinä vaan kestää että sen uskoo ja tajuaa. no se päivä tuli sitten yllättävän nopsaan - kiva se. vielähän tätä saa työstää, vähän, ja ei edes eroa niin paljon vaan tuota ihmisen yhtäkkistä poistumista muuten kuvioista, yhteyden heikentymistä jne.

tuntuu itse asiassa että jossain määrin kärsin jopa enemmän sillon meidän suhteen alussa, kun oli sellasta on-off meininkiä. hohhoijaa että sillon kirpas niin saatanan hapanimelästi välillä ja monta päivää putkeen... haluaisin ajatella romanttisesti että no se oli siksi kun tunsin että jotain voisi olla tuloillaan ja tuntui että sen on pakko tapahtua. ja tapahtuihan se. ja ehkä siksi että rakkaus syntyi ja eli aikansa, niin sitten sen kuolema, vaikka aina tietysti tuskallinen, ei ollut niin kamalaa, kun sen mitä piti tapahtua oli päässyt tapahtumaan. nälkä oli tyydytetty. voisi olla ikuinen nälkä tai tunne että jotain oli jäänyt kesken, mutta lähtökohtaisesti tuntui että se saattaa olla vain tähdenlento tämä... mikä onkin osittain nilkkani mustan tähden taustalla.

elämä on viime aikoina ollut ihan kohtalaista. ei huippua eikä paskinta mahdollista. tämmöstä vaan. hyviä päiviä ja huonompia välissä. tavoitteiden puute on jatkuva ongelma mutta kriittisyydeltään ei onneksi pahinta laatua, se vaan ilmenee tyhjyytenä jota yrittää täyttää jollain muulla, mutta ei siihen kuole. mutta jotta tilanne ei jatkus ikuisesti niin yritän tietysti vaihtelevin tuloksin jotain kehitellä tai hakea virikkeitä jostain kun jaksan.

ja näihin tunnelmiin päätämme täältä Obersdorffista tänään... huomiseksi on luvattu heikkoa tuulta ja sadetta, toivottavasti hyppy kuitenkin kulkee.