kirjoja. etenkin keski-ikäisistä naisista.

tulin suomesta viime yönä, alkuperäinen iltalento peruttiin kun alkuperäisen lennon A321 oli kosahtanut jotenkin, mutta onneksi sain korvaavan silleen että olin kotona viittä yli puolenyön. tartten tän koko viikonlopun palautumiseen ja oli muutenkin vähän koti-ikävä, poikkeuksellisesti. mies tuli metrolle vastaan ja oli siivonnut kämpän, oli kiva tulla. 3 viikkoa reissua oli raskasta kun töissä kiire ja siinä keskimmäinen viikko etätyöviikkoilemassa kreikassa - toki se oli tosi kivaa myös ja oli mahtava chillaa altaassa työpäivän jälkeen - mut 1 lento per viikko ja kaikki se siirtyminen ja sit tietty semi-kosteita iltoja kavereiden kanssa...  alko se painaa. 

suomessa ollessa kuuntelin tai jatkoin äänikirjojen parissa. pääsin Spede Pasasen elämänkerrassa (Marjamäki) melkeen loppuun. en enää uista miksi aloin sitä kuunnella, mulla ei ole mitään erityisintressiä henkilöön, Uunot oli iso osa lapsuutta ja tiedostin että lahjakas tyyppi joskin myös naisia ahdisteleva sovisti. mutta siis kirja on ollut mielenkiintoinen, on tosiaan aika hahmo ollut. sitten aloitin Halla-ahon elämänkerran (Heikkilä), varmaan jotenkin semisti jatkumona sille ettei kirjan kohteesta tarvi erityisesti "pitää", oppia voi silti, ja on toki merkittävä hahmo suomalaisessa politiikass ja sellainen jota niin surullisen moni ihailee. mutta tyhmähän Halla-aho ei ole ja joskus olen ollut jostain yksittäisesti asiasta samaa mieltä - aina siis löytyy syytä olla utelias. olen kirjassa vielä suth alussa (10%) mutta se ei ole ollenkaan vetänyt mukaansa kuten Pasasen vastaava. no, katsotaan. luettuani kuukausiliitteen jututn Anna Kontulan tulevasta elämänkerrasta ja seksityöntekijätaustasta olin innoissani, ja nyt kirja on kai julkaistu pari päivää sitten, haluan aloittaa senkin nyt pikimmiten. olen lukenut Kontulan asiakirjoja, tykännyt niistä, ja ilahduttaa että se on avoin tästä asiasta. 

sitten, koska tossa ei ole tarpeeksi (...) ja kaveri suositteli niin aloitin eilen lentokentällä Inari Fernandezin Vapaus-romaanin. tosin sekin on epävirallinen autofiktio. siitä oli hesarissa ollut juttu ja olin laittanut sen "ehkä"-listalle, mutta kaverin suositus sai aloittamaan. suositus ei ollut vältsisti että "tää on ihan paras", mutta sellasia pointteja et ajattelin et no tsekataan.  nyt tuntuu näitä keski-ikäisten naisten näkökulmia riittävän ja hyvä niin tietty. no mutta, vajaassa puolessavälissä kirjaa olen tietty jo täysin valmis jakelemaan mielipiteitä. esim. että sen joka väliin laitetut lapin maalailevat luontokuvaukset tuntuu täytetekstiltä, ei kuulosta luontevalta. luontevaa ei ole myöskään kaikki dialogi. ja uskottavuus heikkenee mitä pidemmälle kirja etenee, tai siltä musta tuntuu. nainen joka piti itseään aseksuaalina ja ”vihasi” seksiä miehensä kanssa mutta tuli about joka kerta? ei halunnut eron jälkeen tavatakaan miehiä mutta lähti sitten jonkun randon mukaan baarista sanomatta edes kavereille moikkaa ja seksi oli taivaallista, ja miehellä six pack? laittaa tokalle tinder-matchille ekassa viestissä ehdotuksen seksistä ja sitoutuu yökyläilyyn? siis, kaikkia tälläsiä asioita kyllä tapahtuu yksittäin, ja on mahdollista...  totta kai naiset esim. ehdottelee ynnä muuta, ja keski-ikäinen nainen voi löytää itsestään uusia puolia (…) mutta - ei vaan ole tässä kontekstissa kokonaisuutena uskottavaa. hesarissa kirjailija sanoo että toivoo mahdollisimman monen miehenkin lukevan kirjansa, ja joo, toivon et miehet lukis enemmän naisnäkökulma-kirjoja, mut tästä kirjasta saa kyl mielikuvan että tarvis olla joku komea itsevarma prinssi jotta kelpais. voi olla et sävy viel muuttuu mut tämä ei nyt ole musta antanut super realistista kuvaa asioista/elämästä. makuasioita tietty myös, osa. no, nyt kun olen tyypilliseen tapaani alleviivannut kaikki "viat", niin voisin toistaa et hyvä et keski-ikäisten naisten seksuaalisuudesta kirjoitetaan.  ja että se sisältää suoraa puhetta joka ei aina ole sen ylevämpää kuin paljon parjatut "miesten jutut", naiset sortuu esineellistämiseen ym myös, ja joskus on epärealistisia odotuksia... inhimillisyyttä siis. tässä genressä, vaikkakin sijoittuu päähenkilön nuoruuteen ni sanoisin et Sofia Rönnow-Pessahin Elämäni miehet oli paljon todempi. mut ei oo sillee hyvä vertaa just ton eri elämäntilanteen takia, ja Vapaus ehkä pyrkii olemaan muutenkin "vakavampi", päähenkilö pohtii siinä kuinka kohdussa on elämän voima ja jotain... diippiä. vaikka Elämäni miehet on musta silleen yhtä diippiä kun ymmärtää päähenkilöä ja tajuaa niitä syvempiä keloja mitä siinä on. 

ja jos jatkan tästä keski-ikäisten naisten seksi-elämästä koska se on niin tärkeetä...ni Suvi Westin kans aika tuore kirja Syntien kummun naiset on jännä, siinä on saamelais/vähemmistö-näkökulma, ja kieli ja muukin meininki värikkäämpää. olen tykännyt, mutta olen senkin kanssa jossain puolessavälissä. sitten, aloitin Anne Moilasen Uhman vaikka luin siitä jossain jotain kritiikkiä, mutta ehkä osittain siksi, pitää tarkistaa olenko samaa mieltä. se ei ole super mieleenpainuva vaikka kieli on värikästä ja hauskaakin, mutta ihan mielenkiintoinen. kritiikki taisi liittyä siihen että taas yksi nainen jonka elämä pyörii miesten ympärillä, mutta kai tässä(kin) on tieten tahtoen tehty kirjaa joka vaan käsittelee just näitä parisuhde/seksi jne teemoja. mutta tietty ehkei sen tarvis kuulostaa niin siltä et naisen olemassaolo on niin riippuvainen niistä miehistä? no, pitää evaluoida viel myöhemmin tarkemmin.