February 09, 2012

ulinaa

ulkona on taas vitullinen lumipyry. ainoana erona suomeen lumi sulaa aika nopeasti eikä sitä siis kerry. ja seuraavana päivänä voikin olla ihan kuivaa ja aurinko paistaa ja tuntuu kuin olisi kevät. mutta kyllä tää on nyt enimmäkseen sadetta ollut. tuntuu ettei tää oo mikään talvi, vaan sadekausi. mutta meinaan kuiteski lähteä tonne ulos rämpimään vielä, kaverit on menossa baariin keikalle ja ajattelin liittyä joukkoon. kyseinen kohde on 480m päässä, jotakuinkin, joten uskon selviäväni.

tällä viikolla olen tehnyt ylitöitä - jo 2,5h. ekan puolituntisen jälkeen hymähdin että otan takas pian vapaana. eilisen tunnin jälkeen olin jo aika nyrpeänä ja tänään, taas tunnin ylitöissä olleena, pyörittelin jo silmiäni aika järkyttyneenä. sitten ajattelin että no onneks ei poikkis oo kotona odottamassa ainakaan niin ei se harmita. niin, se on töissä. sen *vähintään* 24h. luultavasti 26 kuiteski. muutenkin, pieni realitycheck vois olla paikallaan. kerrankos sitä nyt ylitöitä tekee pari tuntia, ja siis mä kuitenkin tosiaan saan ne vähennettyä huomenna tai ensi viikolla, toisin kuin monet. tai turkissa; toisin kuin about kaikki muut. että pulinat pois nyt.

mua ärsyttää blogi jonka pitäjä on selkeästi alkanut miettimään rahantekoa enempi kuin...jotain mitä blogi aiemmin oli. asetukset on laitettu niin että RSS fiidissä näkyy enään vain alku ja loppu on pakko mennä lukemaan itse sivulta. okei, on niin kiva katsoa kun kävilaskuri kasvaa, hivelee itsetuntoa? sitten on ollut näitä postauksia jostain tuotteista...  eikä sellasia aitoja, 'ainiin tänään ostin kynsilakkaa ja se oli tosi jees'. vaan jotenkin mainosmaisia sanavalinnoiltaan ja tyyliltään, tuotteiden kuvia on webbisivulta (tai valmistajalta suoraan?) laitettu useita ja tuoteen hyvyydestä jaksetaan jauhaa. ja nää postaukset on aika irrallaan muista. siis suhteessa . olen kyllä aika aika tarkka blogi-piilomainonnasta kun mun työnkuvaan kuuluu palkata ihmisiä tekemään sitä ja vahtia sitä tekemistä. ja lisäksi blogi on henkilökohtaisesta ja rennosta muuttunut vähän 'yleispäteväksi', sellaiseksi vähän mietitymmäksi ja kaikkia miellytäväksi. helppoja aiheita kuten äidin kanelipullat tai muut muistot, kodin sisustus jne. olen siis aivan var,a että häntä ovat kontaktoineet firmojen sos. median markkinointityypit ja hän on itsekin todennut et hei mähän voisin tehä täl vähän rahaa. no, olisihan se tylsää jos kaikki blogit olis vaan tälläsiä lukia-epäystävällisiä mitä-tein-tänään tilityksiä kuten omani. mutta harmittaa koska ennen digasin kys. blogista ja nyt, jos siellä joku hyvä postaus olisikin niin enpä lähde sitä RSS-feedin alkua pidemmälle lukemaan, pitäköön tunkkinsa!

No comments: