June 01, 2013

nostetaan volyymia?


koko maa on alkanut metelöimään mutta itsevaltias Erdogan vaan kihisee kiukkua. toivottavasti porukka jaksaisi pitää sen verran meteliä että ulkomaiden mediat kirjoittaisi asiasta edelleen. koska miljoona ihmistä siellä tai täällä ei heilauta tätä pääministeriä, ainoastaan joku ärähdys ameriikan suunalta voi tehdä sen. jos sekään. olen hirvittävän skeptinen että mitään erityisen hyvää seuraisi mutta aika on kypsä mielenilmaisulle koska hallitseva puolue ei vaan kuuntele ihmisiä. paras mitä voisin kuvitella on että se keskustapuisto jätettäisiin rauhaan ja ehkä AKP olisi matalalla profiililla pari viikkoa mutta sitten varmasti jatkaisi entiseen tapaan diktatuuriaan. ja tämäkin best case scenario. AKP vetää niin hyvin demokratian roolia ettei siinä paljon voi muutkaan maat sanoa, ja toki AKP johonkin Mubaratiin verrattuna on  demokraattinen, kyse on aste-erosta. ja nyt kyse on siitä että ihmisiä vituttaa, turkki on toki korruptoitunut ja sekava maa, mutta onnekseen sekulaarisesti hallittu ja enenn aidosti demokraattinen, ja siksi että tää AKP touhu pistää pinnan kireelle.

Erdogan oli tänään uutisissa puhunut vihaisesti ja ylimielisesti ääriryhmistä ja siitä kuinka tällaista riehumista ei voi hyväksyä. kukaan ei riehunut ennen kuin poliisi tuli ja alkoi ampua kyynelkaasulla ja vesitykeillä päin näköä, sitä on niin paljon video ja kuvatodisteita ettei edes tarvitse kiistellä. minä olisin valmis uskomaan muutakin mutta todistusaineisto on paras. ja sitä ennen poltti niiden muutamankymmenen protestoijan teltat siellä puistossa...  ja sitten kierre on valmis. mutta protestoijat on 99% aseettomia, osoittavat mieltään lähinnä olemassaolollaan.  sitä ei vaan tällainen autoritäärinen hallinto voi hyväksyä.

























HS:n viimeisin juttu itsepintaisista protesteista 1.6.

Alinan haastis IS:ssä 1.6

lääkäri marssi muiden mukana viime yönä aasiasta eurooppaan sen aika monta kilometriä (koska julkinen liikenne taktisesti poikki), silllan molemmin puolin oli poliiseja mutta meni ilmeisen rauhallisesti ja mies pysyi turvassa kuten oli luvannut. eihän suurin osa protestoijista mitenkään loukkaannu, se on yleensä etujoukot tai satunnaiset onnettomat. siksi minäkin aion mennä tänään ulos ilmaisemaan olemassaoloani rauhanomaisesti, pysyn tosin Kadiköyssä. ja kaukana poliisista. sanotaanko että 100m hajurako olisi vähintään hyvä. tosin poliisivoimat ovat muutenkin keskittyneet sinne Taksimiin, kuulemma kärräävät lisää poliiseja etelä-turkista asti. käsittääkseni Kadiköyssä ei ole polisiia hirveesti näkynyt mikä juurikin sopii minulle.

kuvat poliiseista jotka potkivat maassa makaavia ja sumuttavat kyynelkaasulla koiria tai ihmisiä lähietäisyydeltä naamaan on periaatteessa ihan tuttua kauraa täällä, mutta se on silti kestämätöntä nähdä, mitta on kai täynnä.

No comments: