olisko tää vuosi sit about tässä
Pekka Pekkala listaa HS:ssä kuinka puhelimesta tulee 'hyvä renki'. nyökyttelin, itsellä jotakuinkin on puhelin tolleen käytössä. tosin yks virhe mitä teen paljon on että katson maileja sillon kun en oikeasti ehtis vastaamaan, sit ne jää vaivaa ja stressaa. mutat ne ei sentään pompi ruudulle. lähtökohtaisesti kun asennan minkä tahansa appsin niin kohtaan "allow push notifications" vastaus on "NO" - en halua että puhelimen näyttö on mikään ilotulitus, ja kaikki äänetkin saa liittyä vaan tekstareihin, puheluihin tai herätyskelloon. tosin välillä olen sallinut whatsappin myös pitää ääntä uusista viesteistä, mutta mulla on siellä yks ryhmäkeskustelu "tyttöjen" (siis Hanna, Carina, Carilyn) kanssa, ja joskus kun itse haluaa keskittyä asiaan A ja puhelin alkaa sanoo bling! bling! bling bling! kun ne chättii jostain mikä ei itseä just kosketa niin...öö. eli whatsapp on vähän ristiriitainen tapaus.
vaihdoin just soittoääneksi James Bondin teeman. katotaan kuinka se skulaa. eipä mulle paljoa kukaan soittele. ja siitä tuli mieleen vaihtaa myös tekstariääni taas, se oli nokian klassikko jossain vaiheessa mutta sitten jotenkin kadotin sen... löysin hyvän mp3-version täältä ("nokia sms soittoääni ringtone zedge.net").
tänään työstän yhtä käännöstä hieman, pesen pyykkejä ja olen vaan. ehdin jo stressaa että mitä mä tänään laitan illalla ruoaksi ennen kuin lääkäri mainitsi tekstarissa että sillä on 24h vuoro. että eipä tarvi sitten sitäkään pohtia, en mä nyt itselleni jaksa mitään kokata. mutta ei ole viime aikoina miestä paljon näkynyt, tai kun kotosalla kaikki aika menee nukkumiseen, en tiedä onko kyseessä talviväsymys vai yleinen työuupumus vai kaikki yhdessä mutta yli 12 tunnin unia se vetelee kepeästi. hyvä että just jouluaaton ja ne joulubileet oli hereillä. huomenna olis sit uus vuosi ja se pitäs jaksaa, mennään yksiin turkkilaisiin kotibileisiin mihin on kutsuttu. mutta siis vähän on ollut yksinäistä. ehkä se taas tästä.
itseasiassa kun pyykkikone käynnistyy niin mä voisin lähteä ulos etsimään uusia farkkuja, vaikka eihän niitä sillon löydy kun etsii mutta saan ainakin raitista ilmaa jos ei muuta. ja haluaisin ostaa uuden meikkivoiteen, MACin pro longwearin, jollainen mulla kyllä on, mutta astetta tummemman vaan (pakko antaa periks kai...en ole enää mikään Snow White). mä en kehtaa edes laskea meikkivoiteitani...must ne on vaan tosi tärkeitä ja eri päivinä erilainen pinta sopii, ja joskus haluaa luonnollisen, kevyen fiiliksen ja joskus kunnon maskin. harrastuksensa kullakin, mitä mä sitä edes itselleni selittelen??
tuttu "perheenisä" (yhh, toi sana kuulostaa vähän vieraalta mulle...) on eroamassa. aika monta vuotta se sitä miettikin. nyt kun alan kelaa ni olisko jonku 6-7 vuotta...? niin kauan oon siis hänet tuntenu ja se on rimpuillu liitossaan. se on aina vaikea lähteä kun on lapsia... mutta pitääkö sitten uhrata koko elämäänsä sille, kun ei se loppujenlopuksi niille lapsillekaan ole niin hyväksi, kyllä ne tuntee ja huomaa et vanhemmilla ei ole kaikki ihan ok, vaikka arki sujuisikin. et silleen, joo, toki lasten puolesta pitääkin uhrautua mutta onneton liitto ei ole ehkä tarpeen kuitenkaan. tietysti kysymys on varmasti yhtä paljon myös siitä että haluaa olla lasten elämässä, lähellä jne. mutta se onkin sitten vaikea ristiriita jos muuten menee huonosti kotona. no, aika henkilökohtaisia asioita mutta tää teksti nyt pätee johonkin varmaan 30 000 suomalaiseen tälläkin hetkellä eli itse asiassa aika geneeristä. mua tää kosketti vaan silleen kun olen seurannut tilannetta ja siitä niin monesti puhuttu ja nyt se sitten otti sen ison askeleen ja laitto paperit vetämään. luulen että pitkällä tähtäimellä on tyytyväisempi ja elämän laatu kohenee.
mulla oli eilen joku kriisi illalla ja olin yhtäkkiä silleen et ei helv, nyt googletan et mitkä maat on helpoimpia ex-patille muuttaa ja lähden. se jotenki lähti työjutuista, ne on niin random, ja olen herkkä tai mieli menee helposti ylös ja alas jonkun tollasten takia. tietysti samalla tajusin kans etten voi (=halua) vaan jättää lääkäriä. oon sillee täällä nyt nalkissa. mutta olen mä senkin kanssa joskus puhunut että jos oikeesti alkais ahdistaa niin kyllä siihen varmaan joku ratkaisu olisi, voisin lähteä johonkin esim. 6 kuukaudeksi jos saisin järjestettyä toimeentuloa ym. 6kk vielä kestää etäsuhteena, kun on deadline. makuasia ehkä mutta toi on mun fiilis ja kokemus. no, tänään on taas ihan ok enkä haaveile balista tai barcelonasta kuin lomamielessä.
vaihdoin just soittoääneksi James Bondin teeman. katotaan kuinka se skulaa. eipä mulle paljoa kukaan soittele. ja siitä tuli mieleen vaihtaa myös tekstariääni taas, se oli nokian klassikko jossain vaiheessa mutta sitten jotenkin kadotin sen... löysin hyvän mp3-version täältä ("nokia sms soittoääni ringtone zedge.net").
tänään työstän yhtä käännöstä hieman, pesen pyykkejä ja olen vaan. ehdin jo stressaa että mitä mä tänään laitan illalla ruoaksi ennen kuin lääkäri mainitsi tekstarissa että sillä on 24h vuoro. että eipä tarvi sitten sitäkään pohtia, en mä nyt itselleni jaksa mitään kokata. mutta ei ole viime aikoina miestä paljon näkynyt, tai kun kotosalla kaikki aika menee nukkumiseen, en tiedä onko kyseessä talviväsymys vai yleinen työuupumus vai kaikki yhdessä mutta yli 12 tunnin unia se vetelee kepeästi. hyvä että just jouluaaton ja ne joulubileet oli hereillä. huomenna olis sit uus vuosi ja se pitäs jaksaa, mennään yksiin turkkilaisiin kotibileisiin mihin on kutsuttu. mutta siis vähän on ollut yksinäistä. ehkä se taas tästä.
itseasiassa kun pyykkikone käynnistyy niin mä voisin lähteä ulos etsimään uusia farkkuja, vaikka eihän niitä sillon löydy kun etsii mutta saan ainakin raitista ilmaa jos ei muuta. ja haluaisin ostaa uuden meikkivoiteen, MACin pro longwearin, jollainen mulla kyllä on, mutta astetta tummemman vaan (pakko antaa periks kai...en ole enää mikään Snow White). mä en kehtaa edes laskea meikkivoiteitani...must ne on vaan tosi tärkeitä ja eri päivinä erilainen pinta sopii, ja joskus haluaa luonnollisen, kevyen fiiliksen ja joskus kunnon maskin. harrastuksensa kullakin, mitä mä sitä edes itselleni selittelen??
tuttu "perheenisä" (yhh, toi sana kuulostaa vähän vieraalta mulle...) on eroamassa. aika monta vuotta se sitä miettikin. nyt kun alan kelaa ni olisko jonku 6-7 vuotta...? niin kauan oon siis hänet tuntenu ja se on rimpuillu liitossaan. se on aina vaikea lähteä kun on lapsia... mutta pitääkö sitten uhrata koko elämäänsä sille, kun ei se loppujenlopuksi niille lapsillekaan ole niin hyväksi, kyllä ne tuntee ja huomaa et vanhemmilla ei ole kaikki ihan ok, vaikka arki sujuisikin. et silleen, joo, toki lasten puolesta pitääkin uhrautua mutta onneton liitto ei ole ehkä tarpeen kuitenkaan. tietysti kysymys on varmasti yhtä paljon myös siitä että haluaa olla lasten elämässä, lähellä jne. mutta se onkin sitten vaikea ristiriita jos muuten menee huonosti kotona. no, aika henkilökohtaisia asioita mutta tää teksti nyt pätee johonkin varmaan 30 000 suomalaiseen tälläkin hetkellä eli itse asiassa aika geneeristä. mua tää kosketti vaan silleen kun olen seurannut tilannetta ja siitä niin monesti puhuttu ja nyt se sitten otti sen ison askeleen ja laitto paperit vetämään. luulen että pitkällä tähtäimellä on tyytyväisempi ja elämän laatu kohenee.
mulla oli eilen joku kriisi illalla ja olin yhtäkkiä silleen et ei helv, nyt googletan et mitkä maat on helpoimpia ex-patille muuttaa ja lähden. se jotenki lähti työjutuista, ne on niin random, ja olen herkkä tai mieli menee helposti ylös ja alas jonkun tollasten takia. tietysti samalla tajusin kans etten voi (=halua) vaan jättää lääkäriä. oon sillee täällä nyt nalkissa. mutta olen mä senkin kanssa joskus puhunut että jos oikeesti alkais ahdistaa niin kyllä siihen varmaan joku ratkaisu olisi, voisin lähteä johonkin esim. 6 kuukaudeksi jos saisin järjestettyä toimeentuloa ym. 6kk vielä kestää etäsuhteena, kun on deadline. makuasia ehkä mutta toi on mun fiilis ja kokemus. no, tänään on taas ihan ok enkä haaveile balista tai barcelonasta kuin lomamielessä.
Posts
No comments:
Post a Comment