eihän täs muuta ku KESÄÄÄ
joo, ensin tulva ja sit mies vielä sairaalaan. mutta eilen jo oli taas mieli korkealla molemmilla. mies tosiaan suostu ottaa yhden päivän/vuoron saikkua, mutta tokenikin nopeasti perjantain episodista (verenpaine 140/70!) joten lauantai oli käytännössä lomapäivä. ansaittu sellainen, sanoisin. mentiin kävelylle rantsuun ja istuttiin Modan kahviloissa ja nautittiin kesästä ja monista terveistä katukissoista. enpä muista millon olis ollu viimeks tollasta, ehkä joku puoltoista kuukautta sitten kun oli sillä lomapäivä ja mentiin piknikille tietty heti? normaalisti mies olis tullu tänään puolenpäivän aikaan yövuorosta ja painunu unille mutta koska oli saikulla niin tänäänkin on lomapäivä! aika juhlaa. kohta lähdetään bbq-brunssille Kiriakin ja sen miehen luo. Kiriakilta olen saanut hyviä Thessaloniki-vinkkejä koska on hänen kotikaupunkinsa, varmaan yritetään vielä udella jotain lisäinfoa :)
jälkikäteen kun mietin niin se kun löytää puolison lattialta verilammikossa on aika ahdistavaa. mutta ei se onneksi todellisuudessa ollut. tietysti olin huolissani mutta mies oli kuitenkin about tajuissaan ja "vain" paha haava otsassa. päähaavat nyt tuppaa vuotaa aika paljon. vois olla pahemminkin, kelasin, vaikkei tiedäkään mitä pään sisällä on tapahtunut. onneksi pystyi ite puhumaan hätänumeroon kun työsin puhelimen eteen, olisi ollut mun tosi hankala selittää turkiksi mitään. se mikä lämmitti mieltä (ja yllätti) oli parin ystävän yhteydenotto, kun saivat tietää tapauksesta, ja aito kysymys että miten menee, onks kaikki ok? sairaalassa käytävällä johonkin sydäntestiin jonottaessa ei ensin ollut ihan sellainen olo et haluis vastaa puhelimeen mutta sitten kuitenkin tuli hyvä mieli että ihmiset välittää. oikeestaan mielsin sen niin että läheiset pitää meitä tosiaan "tiiminä", ja jos lääkärille sattuu jotain niin siitä ollaan huolissaan yhtä lailla kuin minusta. ite mä oon hirveen huono tollee pro-aktiivisesti "huolehtii" ystävistä, enkä toki odottaisikaan moista mutta oli tosiaan kiva ylläri.
eilen ostettiin toinen rantsupyyhe, eli lomaan valmistautuessa tässä...
jälkikäteen kun mietin niin se kun löytää puolison lattialta verilammikossa on aika ahdistavaa. mutta ei se onneksi todellisuudessa ollut. tietysti olin huolissani mutta mies oli kuitenkin about tajuissaan ja "vain" paha haava otsassa. päähaavat nyt tuppaa vuotaa aika paljon. vois olla pahemminkin, kelasin, vaikkei tiedäkään mitä pään sisällä on tapahtunut. onneksi pystyi ite puhumaan hätänumeroon kun työsin puhelimen eteen, olisi ollut mun tosi hankala selittää turkiksi mitään. se mikä lämmitti mieltä (ja yllätti) oli parin ystävän yhteydenotto, kun saivat tietää tapauksesta, ja aito kysymys että miten menee, onks kaikki ok? sairaalassa käytävällä johonkin sydäntestiin jonottaessa ei ensin ollut ihan sellainen olo et haluis vastaa puhelimeen mutta sitten kuitenkin tuli hyvä mieli että ihmiset välittää. oikeestaan mielsin sen niin että läheiset pitää meitä tosiaan "tiiminä", ja jos lääkärille sattuu jotain niin siitä ollaan huolissaan yhtä lailla kuin minusta. ite mä oon hirveen huono tollee pro-aktiivisesti "huolehtii" ystävistä, enkä toki odottaisikaan moista mutta oli tosiaan kiva ylläri.
eilen ostettiin toinen rantsupyyhe, eli lomaan valmistautuessa tässä...
No comments:
Post a Comment