puhun sujuvasti

mietin viel joululomia, joulua ja uutta vuotta. sillon iski sellainen lockdown epätoivo että huh huh, ja sitä jatkui pari kuukautta, onneks siitä on nyt nousta. en ole juurikaan optimistisempi nyt mut onneks fiilikset ei niin matalalla. lomiahan vietettiin kotona kuten laki käski. istuttiin 4 seinän sisällä 2 viikkoa mitä nyt käytiin kävelyllä muutama kerta. eihän sille olis ollu vaihtoehtojakaan kun maa on kiinni, mut olis mielellään tietty viettänyt kavereiden kaa. moni ehti ennen uusia sääntöjä pois lontoosta, la  19.12 illalla poliisi sitten jo riensikin juna-asemilla estämään kotikonnuille joulunviettoon lähteviä. kiristykset ja lockdown oli ihan mahdollinen skenaario vaikka pidinkin mielkessäni sellaista takaporttia et jos olis päästy matkustamaan. ja sit jotenkin tilanne meni niin etten valmistautunut jouluun mitenkään, me ei ostettu hirveesti mitään kummosia ruokia ja 24.12 tilattiinki illalliseksi libanonilaista take awaytä. toki jääkaapissa ja pakastimessa oli ruokaa mut sit iski laiskuus. ja pelattiin Pandemicciä. se on mukava co-op, eli pelataan yhdessä peliä vastaan. ja se alkoi hyvin, ajateltiin että tää on kyllä nyt flunssaa vaan, kyllä tää tästä. hahaha. uusi vuosi oli sitä samaa paitsi tehtiin nachoja, ja lääkäri oli ostanu shamppista meille. olin jo uutena vuotena ihan turhautunut ja odotin kovasti töiden alkua. aika erikoinen tunne lomalla, et kauhee hinku takas töihin... no nyt on sekin koettu. en enää pystynyt nauttiin kotona istumisesta silleen ja innostus kaikkiin niihin juttuihin mitkä yleensä innostaa ni katosi. työ antaa jotain ohjelmaa, struktuuria ja merkitystäkin paljon.

hesarissa oli juttu puhevioista. niille on nyt joku kivempi termi mutta omasta lapsuudestani muistan että puheviaksi sitä kutsuttiin. jutussa toimittaja alkoi käymään puheterapiassa korjataakseen r:äänsä, mutta jäin miettimään oliko se vain jotta saataisiin juttuun henkilökohtaisuutta... se jäi vähän vaiheeseen että häiritsikö se häntä ihan oikeasti ja tietysti jäi mietityttämään pääsikö hän tavoitteeseensa. puheopetus ei ole enää sellasta keskiaikaista menoa jossa yritetään saada kaikki samaan muotiin, mikä kiva, koska itselleni on nyt selvää että ainakin 80-luvulla meni ehkä överiksi.tottakai omilla vanhemmillakin on ollut osuutta asiaan, mutta heidän inspiraatio taas on varmasti kummunnut yleisestä näkemyksestä, että kauhea ongelma ja lapsen tulevaisuus työelämässä on vaarassa kun joku kirjain ei mee ihan just niinku odotettais. paljon aikaa vietin yksityisessä ja julkisen puolen puheopetuksessa eikä siitä mitään tullut, motivaatio voipi olla yksi syy.  vaikka siitä (ässäviasta) kiusattiinkin niin en ehkä -muistaakseni- silti itse vakuuttunut siitä että kyseessä on kauhea vika. vai uskottelinko itselleni näin kun se ei luonnistunut? anyway jossain kohtaa sanoin että nyt riittää, haluan takaisin äikäntunneille muiden kanssa, kävi miten kävi. eihän siinä mitenkään känyt. niinkuin hesarikin juttu mainitsi, meillä on ollut ärrävikainen presidenttikin. kukaan ei ole ikinä kysellyt tai sanonut mitään. yksi kommentti aikuisiällä on tullut. joskus 19-vuotiaana kun olin just käyny hankkimassa kielilävistyksen ja tapasin ystäväni perhettä, hänen äitinsä joka oli ollut puheopettajani jossain vaiheessa lapsuudessa ni kommentoi myöhemmin että kielilävistys tuntuu pahentaneen mun ässävikaa. en muista mitä ajattelin siitä silloin, luulen että otin kuitenki itteeni, koska muistan vieläkin. toki se on vaan neutraali huomio ja ammattitauti varmasti huomata tuollaisia juttuja. mutta kuulosti pisteliäältä, olis voinu pitää itellään. ehkä sitä oli jääny kaivelee että hänen tunneiltaan päätin lopettaa sen puheopetuksen eli "apu ei kelvannut"?  mutta se unohtui pian. koko muuta maailma ei mun ässä ole kiinnostanut. ja huomasin että mulla on lausunnassa erinäisiä muita lahjoja, eri aksentit onnistuu ja opitut kielet rullaa ääntämisen suhteen ylipäätään hyvin. jos multa kysyttäis mitä fiiliksiä mulla on omasta ääntämisestä niin eka reaktio (ja tokakin) olis että no siinähän olen vahvoilla. itseasiassa ehkä jotain vikaa on suomalaisen kapeassa näkymyksessä ässästä, eikä minussa...

miks hesarin tilaus on nii kallis? ehkä ne on tutkinu ja todennu et noi nykyiset vaihtoehdot toimii hyvin, tilauksen hinta ja tilaajamääräbalanssi on ehkä 'spot on'. mutta epäilen. olen pärjännyt ystävällisen ystäni tilaustunnareilla (tai hänen tilaukseensa kuuluu joku määrä perheenjäseniä, ja olen kiitollinen että minut lasketaan sellaiseksi), mutta ennen niitä käytin eri selaimia tai VPNää tai jotain, en muista enää mihin blokki perustui mutta saihan sen kierrettyä. nyt olen jo vuoden pari miettinyt että mielellään tukisin lehteä jota luen suht usein, ja varaakin olis, mutta 17.90e/kk (hs digi ulkomaille) on silti vähän paksuu? Guardian on erilainen kun niillä ei oo maksumuuria mutta ne on mun mielestä fiksusti tarjonneet jos jonkinlaista hinnoittelua ja pakettia jotka tuo lisäarvoa. eli paketit on lähinnä paperiversioita tai sit esim. live-uutisia mobiiliin jne. niiden tapauksessa päädyin kuukausilahjoitukseen joka oli 7£. peruutin sen just nyt kun meinaan valita jonkun niiden 'tilaus'malleista. ehkä samaa hintaluokkaa tai max. 10£/kk. mielellään jatkan ystäväni HS digitunnareiden käyttöä, mut jos niiden ulkomaan digitilaus olis kohtuuhintaisempi ni tukisin ehkä niitä maksamalla ite. niillä on se mini digi 9,90e/kk mutta... no voi olla että jossain kohtaa otan sen. New York Timesia aloin vuosi tai 2 sitten tukea, mulla on joku 7.99£  'tilaus' niiltä (sehän on muistaakseni ilmainen 3 artikkelia viikossa, ja helppo kiertää), mut kiva kun voi klikkailla appia vapaasti, olen tehny sitä nyt.

tää Ylen juttu nelikymppisyydestä oli freshi ja hauska.tää on vaan tällästä.

Tää Tie Teheraniin kirja (Emma Vepsä)kiinnostaa. 

luin Artun kanssa kirjakerhossa Anu Silfverbergin Sinut on nähty. megasuositus. on siinä musta tylsiä proosamaisia kohtia ym mitä en rakasta, mutta se on lukijasta kiinni haittaako ne, ja kokonaisuutena siis pidin kirjaa paitsi mielenkiintoisena ja paikoin hauskana niin merkityksellisenä. Silfverberg sanoittaa ymmärrettävästi ja lähestyttävästi niin monia tuttuja juttuja, joita ei kuitenkaan ole silleen osannut ehkä määritellä ja muodostaa valmiiksi ajatuksiksi. se että kirjassa on myös hänen henkilöään, auttaa paljon koska avoimuus häpeästä ja epävarmuudesta ja kaikesta muusta on niin tuttua. mutta mun pitäs kirjoittaa siitä ehkä viel erikseen.