suosittelen mieskirjaa
löysin jostain kirjasuosituslistalta tms Joonas Pesosen Penisyklopedian. joka oikeastaan on kaikesta muusta kuin nimestään. ehkä raflaava nimi toimii clickbaitin tavoin, ja toivottavasti, koska kirjassa on tosi hyvin asiaa kulttuurin ja yhteiskunnan asettamista rooleista miehille ja miehisyydestä ylipäätään. mä keskityn noihin juttuihin paljonkin mutta yleensä siis naisten näkökulmasta, mutta toki mua kiinnostaa miesten elämä ihan tasa-arvomielessäkin. kirjassa on kohta jossa Pesonen kuvaa nuorena päätyneensä fysioterapeutin eteen, ja olleensa siinä puolialastomana peilin edessä kun fyssari kävi läpi kroppaa osa osalta, luetellen vikoja. toi oli mielenkiintoista koska itsekin olen joskus teininä ollut ihan samassa tilanteessa, ja siellä oli vielä fyssarin lisäksi jotain alan opiskelijoita. mutta huomasin mun ja Pesosen kokemuksessa eron: mä olin jo hyväksynyt, ehdollistunat tai tottunut siihen että keho on aina arvostelun kohteena, oman ja muiden, ääneen ja äänettömästi. ni siinä ei ole mitään outoa että joku arvostelee ryhtiä tai skolioosia tai jotain muuta. en sano että tilanne oli miellyttävä tietenkään, mutta siinä oli oma arkisuutensa. ja Pesosen kokemus avaa surullisesti niitä paineita mitä miehillä on sopia 'omaan muottiinsa' ja miten vaikeeta se on jos ei ihan sovikaan. kirjassa on sopivasti noita omia kokemuksia, joihin kuitenki ehkä monet miehen voi jossain määrin samaistua, mutta hyvin esittelee myös tutkimustuloksia ja yleisesti miehen roolin historiaa ynnä muuta, ja tasa-arvoakin sivutaan.
katson suomen Petollisia, enkä tunne puoliakaan tyypeistä. tai ehkä just puolet, näitä vanhan koulukunnan julkkiksia tai muita, Ringa Ropo, Mato Valtonen, Susanna Penttilä, Wallu Valpio... ja Teemu Packalen tuttu vapaaottelusta. silti ihan viihdyttävää.

No comments:
Post a Comment