May 02, 2007

tämä turhuuksien turhuus

eli nettikirjoittelu. pisti silmää toi Risto Hesarin keskustelupalstalla, "Onko nettikirjoittelu turhaa?". no jaa-a, ainakin Risto sai juuri nettikirjoituksellaan meikäläisen huomiota. mutta vittu turhaa mikä turhaa, lopetetaan moinen. tämäkin vitun blogi, turhaa. kaikenmaailman keskustelupalstat, ihan tarpeettomia. itseasiassa, elämäkin on aika turhaa. tapetaan itsemme.

Risto itseasiassa perää sitä kun ei 'nettikirjoittelulla' tunnu olevan vaikutusta mihinkään. mutta nyt taitaa olla puurot ja vellit sekaisin, nettikirjoittelu ei kai ole siihen tarkoitukseen nimenomaisesti, että sillä päätettäisiin asioista? se on mm.kansalaisten ja muidenkin ilmaisukeino, jonkun lehtien mielipidepalstojen ym ohella, vain sensuroimattomana. ja mistä lähtien Marjalla, joka kirjoitti Seuran Asiaa!-palstalle 2 kertaa vuosina 1991 ja 2003, on ollut mitään sanottavaa mihinkään? Risto voisi mennä nettikirjoittelemaan omalle kansanedustajalleen jotta olisi edes jotain toivoa siitä että hänet kuultaisiin. nettikirjoittelu on nettikirjoittelua, eikä mikään hallituksen mitä haluatte?-polli.

Susan K on alasti Hymyssä. lehtien aatelia. Susanilla roikkuu vähän paikat mikä on ymmärrettävää sen ikäiseltä, kiva että lehdissä on tälläsiä 'luonnollisia' naisia. niitä toivoessani enkä kyllä ollut ihan ajatellut Susania. yksinhuoltaja dissailee lehdessä exänsä sänkytaitoja. ihan uskomatonta. meiksi ei viittis ees blogissa tollasta likapyykkiä ja henkilökohtasuuksiä tilittää. mut meiksi ei ookaan niin rohkee ja avomielinen ku Susan. hei mä olen seukannut julkkiksen kanssa, haluatteko nähdä mun tissit?

miksei joku (media) kysy joltain Susanin exältä millanen se on sängyssä, selvitetään tää asia vittu nyt perinpohjin, että millanen villikissa tää morsian on? takaa, joo ei? ryhmässä, ehkä? vai alentuuko kukaan muu tollasia asioita lehdissä selvittämään? mutta kamoon, kuka aloitti??! ja teinivuosien pornokuvat jakoon myös. tai, mitä vittua, otetaan uusia :D ja sitten nakurannalta piilokuvat, ja roskiksen sisältö Seiskaan, ja apteekkiostokset 10 vuoden ajalta ja... tietty kaikki kavereille lähetetyt tekstarit Alibin erikoisnumeroon. nää kaikki saa varmaan pyytämällä, Susanhan ilm. jakaa mielellään. mutta, tärkein unohtui! psykiatrin lausunto...

No comments: