maanantai ja päänsärky

viimeistä viikkoa töissä viedään, 3. vika päivä. miksi tää tuntuukin niin juhlalliselta. olen hyväntuulinen koska tiedän että tää loppuu pian. jaksan neuvoja kaikenmaailman avohoitoja ja en-puhu-suomi ja aggressiivisia insinöörejä kun tiedän että näitä ei enää montaa tuu. enhän mä ollut tässä lafkassa kuin reilu 2,5v mutta kiinnyin ihmisiin kovasti. paljon hyvääkin on ollut matkalla.

hah unohdin sen kun Otto viime viikolla junas alko vänkää mun kaa siitä montako metriä junan ovelta on taksitolpalle (Lahdessa). tai lähinnä se ei vaan uskonu mun arviota vitun pitkästä matkasta. päädyttiin siihen et sanoin 170m, mutta sovittiin että alle 150m niin Otto voittaa ja yli 150m niin mä voitan. voi Otto. noihin skaboihin ei mun kaa pitäs kenenkää lähtee. 150m tuli vastaan ja loppua ei mitattu mutta vaatimaton veikkaukseni on että tolpalle olis ollut n.175m... myöhemmin Otto sai takaisin kun veikkasin hotellihuoneen kahta sänkyä eri levyisiksi mutta ne olikin samanlevyisiä. olin tosin humalassa seli seli. miksi ihmiset arvioi matkoja aina liian lyhyiksi? mies väitti joskus että stockalta sanomatalolle on 500m tms... kun minä voin helposti kertoa että matka on enemmän. samoin esimiehen kanssa joskus kiisteltiin onko hänen kotiinsa yli vai alle 500m bussipysäkiltä. työkaveritkin liittyivät hänen talliinsa! no reittiopas palautti pomon maan tasalle, että kuinka kaukana se hänen kotinsa onkaan (600m). kun tassuttelen pienillä takajaloillani niin käy hyvin selväksi että matkat ovat pitkiä, joudun etenkiin miehiin verrattuna ottamaan ainakin tuplamäärän askelia päästäkseni johonkin. mutta ei, tämä ei ole selitys loistavaan etäisyydentajuuni vaikka varmasti auttaa, olen vaan niin vitun hyvä!

täällä töissä on kaikkea ihan mahdotonta paskaa...lähden kyllä ihan oikeaan aikaan. en mitenkään jaksa näitä joitain uusia juttuja. odotan vaan keskiviikon bileitä. varmistelen että kaikki kollegat ovat tulossa.

päätä särkee *hakee napin*