December 02, 2007

NYT-liitteet, päivän ratoksi

pitkästä aikaa sunnuntai-aamuna töissä. hauskaa vaihtelua vaikka kuulostaakin sairaalta. ties millon tätä seuraavan kerran kokeekaan. ilmastointi humisee, tv on päällä ilman ääniä ja paikka tuntuu isolta hallilta kun on yksin. kaikki kymmenet cubiclet on tyhjiä. syön miehen tekemiä eväitä (tyyppi nousi 7:50, herätteli minua 25min, meni tekemään mulle eväät ja ajoi mut töihin, kuin moni tekee tollasta?!) ja ihmettelen maailman menoa.

luin eilen NYT-liitettä (ei uusinta vaan edellistä 47/2007) ja siitä heräsi mulle jotain näkemyksiä joten otin sen töihin mukaan.
kannessa lukee "hyvännäköisiä lätkäjätkiä jenkeistä". olinkin kuullut tosta jotain mutta olin muiden mukana pitänyt sitä jonain vitsinä. että jenkit kokos jonkun köyhien poikien joukkueen ja toi sen Varkauteen pelaamaan. sanon 'köyhien' siksi että jutussa korostettiin ilmaisen koulutuksen ja asunnon saamisen merkitystä pojille joilla ei ollut varaa kouluttautua tai pelata. no, jutussa ei kuitenkaan näytetä yhdenkään hyvännäköisen lätkäjätkän naamaa vaikka kuvia on joten kiitti vaan! huom. köyhyydessä ei ole mitään vikaa ja amerikan malli onkin perseestä.

NYT-liite on tehnyt sivun kokoisen arvostelun Controllista. mähän en päässyt katsomaan sitä R&A festareilla mutta to do-listalla se kovasti pyörii. ensimmäinen vakava poikkis toi Joy Divisionin tietoisuuteeni joskus '96. ensin se kuulosti oudolta mutta sitten luulin tajuavani jotain. kolkko tyhjä soundi ja askeettisuus ja toivottomuus ovat hieno kombo, paketti on vaikuttava. en kuuntele joykkareita kovin usein mutta saan siitä aina viboja. luin leffan taustalla olevan kirjan Touching from a Distance joskus '97 ja pidin siitä paljon. aiemminkin hehkutin sitä että Corbijn on leffan ohjannut, ja arvostelu tukee oletustani että valokuvaajan silmä on leffassa isossa osassa. eli tää on vaan vittu pakko nähdä.

myös Sata naista-blogi pääsi lehtiseen. myönnän etten ole parin viikkoon lukenut sitä. alussa kylläkin, ja se viihdytti minua kovasti. olen kuullut pettymystä blogiin liittyen, jotenkin ei yllätä että tyylistä on tullut entistä hiotumpaa ja suunnitellun oloista kun se on siirtynyt Ellien sivuille. mutta myönnän etten ole tsekannut nyt, luotan lähteisiini. NYT-liite kuitenkin vaan hehkuttaa blogia erikoisuutena "bloggaaja pääsi sänkyyn". joo-o. niin pääsi tämäkin. mutta onhan se varmaan 37:lle miehelle vaikeempaa jos se ei oo rikas eikä hottis. musta tuntuu kyllä aika nihkeeltä ajatus 100sta tyypistä vuodessa. ei sillä että sen muista tarvitsis tuntua samalta. mutta se huora-muijakin, en muista sen blogin nimeä, ainiin Huorapäiväkirjat, sekin kun muutti jonnekin Elleihin tai ties mihin niin jutut kuivu kokoon tyystin. tai lopettaakin sen blogaamisen. ja Rakel Liekki tais alunperin pitää omaa blogia mut sit se muutti johonkin ja alko jotain viikoittaista juttusajaa tekee... siinä oli kyllä kivoja tekstejä mutta eihän se enään samalta tuntunut. kun olet, vaikka tosi epäsuorastikin, jonkun toisen leivissä tai helmoissa niin olis kumma jos se ei ei alkas näkyä. saahan sitä tehdä monia eri juttuja mutta tylsää jos lukee jotain mitä pitää kivana ja sit tuntuu et se lässähtää kun kirjoittaja "myy itsensä" markkinavoimille tms. mut jokainen tekee mitä haluu tietty ja mikä omiin motiiveihin sopii.

henk. koht. palstalla on ehkäisyn historiasta, mutta 80% palstatilasta yksittäisten julkkisten ehkäsihistoriasta. no eihän siinä mitään, hyvä puhua avoimesti tärkeistä asioista. eilen tuli joku seksi 1900-luvulla dokkari jossa just tilitettin kuinka ehkäisy oli aluksi pyhäsalaisuus ja moisesta puhuminen julkisesti rivoa. linnaakin se yks muija sai pessaarien levittämisestä. oli käynyt Damissa sivistämässä itseään, siellä oli maailman eka ehkäisyneuvola tms. tiosella nimellä. kyllä ne hollantilaiset on edelläkävijöitä... oli kyse sitten alusmaista tai mistä vaan. no mutta mietin että mikä tää palstan idea on, en ole seurannut sitä kai tarpeeksi. kai siinä käsitellään vain henk. koht. juttuja ja niitä esittelemässä on julkkikset sitten. vai kuinka? varsinainen ehkäisyn historia osuus on joku 200-sanaa... eli pateettinen mutta eihän voi olettaa että kukaan NYT-liitettä lukeva mitään novellia jaksaisi lukeakaan sitä paitsi jos asia oikeasti kiinnostaa niin menköön kirjastoon sitten. ja googlekin on keksitty. eli en odota mitään hillitöntä info-artikkelia mutta jotenkin toi juttu jäi ontoksi. vai että Anja Snellman on ikänsä syönyt pillereitä. Anja huomauttaa kyllä fiksusti että olis kiva jos miehille olis vastaava tuote olemassa. mutta tajuaahan Anjakin ettei miehetsellaista vastuuta ja rahanmenoa halua? ja hitot niistä mutta se terveydellinen riski mitä hormonien kanssa sössiminen voi tehdä niin ehei, ei sovi miesten (useimpien pirtaan. eli niitä EI tule. ei ollut Anjan dissailua, tuli vaan mieleen.

helsingin ev. lut. seurakunta kosiskelee sivun mainoksella nuoria kertomaan miten seurakunta/uskonto viehättäisi heitä enemmän. kirkko kertoo että on haastavaa pysyä "megessä" ja puhua nuorille uskottavasti...mutta usko on megessä aina maailmankin muuttuessa. eli siihen voi luottaa. jos usko ja jumala on niin megessä ja mukana niin outoa ettei se ohjaa kirkon väkeä komunikoimaan lampaidensa kanssa. pitää kysyä opetuslapsilta että miten meidän pitäs puhua teille että te haluaisitte uskoa? no, ei sellasta puhetta kuulkaas ookaan. aina löytyy 1 tai 2 mutta suurin osa käy riparin ja säkällä kantaa sitä ristiä kaulassa kunnes se kännibileissä katoaa, hoitaa häät ja ristiäiset kirkossa ja that is the extent of it. niin miksi, onko tämä kommunikonti-kysymys? mielestäni ei ole. uskonto ei vaan skulaa, niin kauan kuin ne säännöt on sellaiset kun ne on, riippuen lukijasta el uskontokunnasta, niin ne ei minun nähdäkseni toimi. mikä kirja se sellainen on josta puolet on jo päivitetty vähän kansan vaatimusten mukaan. eka homoja ei voi siunata mutta sitten aletaan siunaa kun yleisö pyytää. eikai se jeesus sanonut että mennään enemmistön mukaan? tai ehkä sanoikin, hitto. jotkut uskonnot skulaa paremmin kun säännöt on niin epämääräisiä tai pyöreitä tai ehkä jopa helvetin yleishyviä että ne ei kärsi ajan hampaasta. joku buddhismi usein koetaan sellaiseksi. jeesuksen 10.käskyä on myös hyvät yleisohjeet mutta ev. lut. uskonnossa on kyllä muutama muukin sääntö ja toimintatapa ja viittaan niihin kun sanon ettei se skulaa.

sitten luin uudemman NYT-liitteen (48/2007) :

suomi on pistetty selkeästi luokkayhteiskunnaksi mitä se toki jo tavallaan onkin, mutta räikeämmin, ja maamme on artikkelissa jaettu 5. tuloluokkaan. kuuluun niistä just hätäsesti suurimpaan (4.) eli 800-2000e kuukaudessa. vähän aikaa sai miettiä että tipunko jopa vitos-kategoriaan. tipunkin pian jos en ala painaa uudessa duunissa vähän enemmän tunteja. mutta pyrin siihen kyllä. jokaisesta luokasta on artikkelissa esimerkkityyppi ja 4.luokan edustaja on Taina 43vee. Taina tilittää lähinnä köyhyydestä, koroista ja työttymyydestä ja kaikesta muusta mitä hänelle tai läheisilleen on tapahtunut. ei tunnu olevan asiat hyvin. en tiedä Tainan palkkaa mutta paljos se nyt lähihoitajan vois saada? jutussa lukee että peruspalkka on 1600e/kk. lisät siis siihen päälle. aina tietenkään näin ei oo ollu mut se puhuukin vaan niistä menneistä. miks antaa sellanen kuva että tolla "luokalla" menee noin helvetin huonosti? toki asuntolaina ja pennut kiristää nyörejä enemmän kuin mitä mun vuokra, mutta kyllä sillä nyt vittu pitäs toimeen tulla. en käsitä joitain ihmisiä...yhden kuukausipalkka on 1200e/kk ja toisen 1400 ja sama vuokra eikä velkoja ja silti paremmin toimeentuleva kokee olevansa järkyttävän köyhä ja taistelee joka sentistä. what the fuck? kaikki on niin suhteellista. katsokaa vähän mihin rahanne pistätte. dokailu käy kalliiksi btw. uskon siis että 4.luokassa pitäisi olla iso läjä jengiä joka tulee ihan hyvin toimeen, etenkin ne 1500e paremmalla puolella olevat. vituttaa vaan että lähes puolta suomea (42,9% kansasta) edustaa joku noin onneton "vanhoja vaatteita ollaan saatu lahjoituksena...". antakaas mulle 1600e kuukaudessa niin olen vähän vitun tyytyväinen. voisin varmaan saadakin jos hankkisin päiväduunin kuukausipalkalla jossa pelaisin miinakenttää osan päivästä ja uhraisin viikostani 38,5h tylle. ja miinakentälle. tai pasianssille. no vois myös etsiä kiireisemmän työn jossa aika ei mee hukkaan. mutta olen selvästikin valinnut TOISIN. jos vaan pystyn tulee toimeen (ja tulenhan mä ihan hyvin) niin pysyn mieluummin poissa tosta oravanpyörästä. kadun sitä sit eläkkeellä, vai? no niin missä olin, että NYT-liite teki tyhmästi antaessaan Tainan edustaa suomen enemistöä. 3. luokka eli 2000-3000 ansaitsevat on niitä pikkupomoja ja muita. luokan edustaja on Jussi 35 ja Jussikin valittelee huonoja tulojaan, kun iso laina ja "kohtuullisen pienet tulot". huh. vaimo on opettaja enkä tiedä sen tuloista mutta miten helvetissä toi kehtaa sanoa silti noin? voi voi kun on niin kohtuullisen pienet. edelleenkään mulla ei oo sitä lainaa mutta kertokaas paljon se laina (mun osuus) on ja antakaa mulle noi tulot niin tuskin mulla on jäljelle jäävästä summasta valittamista. veikkaan jo etukäteen että 2. luokan edustaja itkeskelee myös pankkitilin laihaa saldoa. katsotaas... Katja, 24, on lääkäri ja tienaa 3000-7000e. kokee kuuluvansa keskiluokkaan. mihinkähän mä sit kuulun mun tuloilla, paskimpaan alihelvettiin kai. no Katja ei kehtaa valittaa tulotasostaan, se puhuu jotain ihan asian vierestä huono-osaisista arvauskeskuspotilaista... niillä ei taida olla Katjan tulot joten ei mua ne nyt tässä kiinnosta. lopuksi katja toteaa että lama-ajasta on jäänyt joku trauma että paprikan kilohintaakin katsoo tosi tarkkaan. no traumat ymmärrän. reilu prosentti suomalaisista kuuluu 1. luokkaan eli yli 7000e kuukaudessa. Alex, 38, ja Alex on siinä vaiheessa tulojensa kanssa että rahaa voi vähätellä, "tuloilla ei ole merkitystä", "en määrittele ihmisiä tulojen mukaan" on hyvä lause. no en minäkään toivottavasti mutta onhan se aika vakio että kun rahaa on niin siitä on helppo olla näennäisesti välittämättä. välitääminen asuu meissä ja herä kyllä jos rahaa ei ole. kun sitä on niin voi kerto että määrittelee itsensä jonkun muun kautta. no, niin minäkin kyllä kelaan. en usein mieti tuloluokkaani vaan mitä elämässä teen. no kuiteski, Alex tietty käyttää yksityistä lääkäriä ja ajelee autolla ja vähän naputtaa veroprosentistaan. ja siitä mihin sen verorahoja käytetään (maatalous-tukiaiset). Alex onnistui kuulostamaan vaan perus-hyvätuloiselta, kun taas noi keskiluokat kitisee keskiverto- tai keskivertoa paremmasta palkkapussistaan. jos te saitte hei palkankorotuksen niin pitikö ottaa niin vitullinen laina? se on kun tulot nousee niin menotkin kasvaa. tunnen yhden ihmisen joka tekee kahta, josus kai kolmeakin duunia ja on aina super-busy joka sopii kai luonteelleen, mutta hän selittää kahden duunin sillä etä muuten ei tule toimeen. normi-Hki-vuokra, ei velkoja, ja en tiedä niitä tuloja mutta työnkuvat kyllä, oisko ne tulot siellä 1800-2500 vuositasolla per kk. ja visa kuulemma ihan tapissa koko ajan. huomaa kun tavataan kumpi tilaa sen 15e salaatin ja kumpi vaan kaakaon. ja kummalla on 7 lehtitilausta ja kummalla 1. kyselin asiasta ja näin se vaan on kun tottuu tiettyyn elintasoon niin sit sitä on pidettävä yllä ja silti on köyhä olo. mutta ottakaa nyt jörki käteen ennenku avaatte suutanne, se on loukkaavaa joitain oikeesti köyhiä ihmisiä kohtaan voivotella "paskoja 1500e" kuukausituloja. ja minä en laske itseäni köyhäksi, onhan mulla kaikki perusasiat ok ja voin matkustellakin joskus!

sitten NYT kirjoittaa Facebookin jatkoista. minäkin olen yksin drinksu kourassa säätänyt siellä. kerran tai ehkä kaks. en mitään ihan mahdotonta kuitenkaan. en jotenkin jaksa kuitenkaan innostua tosta jutusta, ehkä siksi ettei siinä ole muule mitään uutta tai mielenkiintoista. keski-ikäiset ovat jotkut ehkä ihmeissään. tai mun mumo, mut se ei tilaa hesaria. nyt on doku-hölmöilyt vähentyneet, olen ottanut tiukan asenteen alkoholin suhteen tai olen tosi tarkkana. sen käyttöä on nyt vaan vähennettävä. priority #1. mulla on tarkka suunnitelma joulukuulle mikä ei ole helpointa koska joulukuu... niin. pikkujouluja ja kanarian-matkoja jne. tammikuussa helpottaa ja sitten nähdän millaisiin suorituksiin oikeasti pystyn. sillon on vaan se yks laivareissu jonka voin antaa itselleni anteeks mutta muuten ajattelin koklaa olla aika kuivilla. viinassa on paljon puolia ja olen nyt perehtynyt niihin positiivisiin kovalla innolla ja eiköhän se nyt ala olee nähty, on niihin negatiivisiinkin saanut ihan uutta näkökulmaa...kuinka helppoa sitä onkaan vaan juoda, ja juoda lisää, ja useammin... huh. petollista kuin mikä. ei uutinen, todellakaan, mutta on se hyvä tietää. kai. mites se sanonta menee että "ei kukaan oo ikinä onnella viisastunut". mutta nyt yritän olla tarkkana kuin porkkana joka promillen kanssa ja milloin niitä saa ottaa.

en jaksanut lukea juttua, jossa joku harrastuksekseen hampurilaisia arvosteleva mainostoimisto-pomo haukkuu karhupuiston megaburgerin, mutta aion tsekkaa sen pitämän blogin burgerjoints.blogspot.com. toisaalta jos se on käynyt random ravintoloissa siellä sun täällä päin maailmaa niin mitä iloa siitä mulle on, lukea että siellä ja siellä on tosi hyvä tabasco-purilainen. tuskin olen käynyt tai menossa käymään. ketjujen purilaisia olisi kiva jos arvostelis koska niitä löytyy useammasta paikasta. tähän liittyen, Intian Mäkissä on vaan jokain järkyttävän paskan makuisia kanahampurilaisia ja niillä vammaisia nimiä. ei ne ole mitään normi-kanapihvejä niinku euroopas tai ameriikas vaan jotain ihan ihme mössöä joka maistuu järkyttävälle. tämä oli myös kumppanini mielipide. kokeilin myös jotain cokista jossa päällä jätskii tai muuta soosia ja se oli vitun hirveetä sekin. enkä oikeesti ole kranttu, syön burgerin kuin burgerin mutta ne jäi kyllä siihen pöydälle. pöydälle nimenomaan eikä roskikseen koska siellä on palkattu 3 intialaista vikkelää miestä per pöytä, ne kantaa sun roskat sit roskii. sitä kutsutaan työllistämiseksi. miehiä siks että eihän nyt naiset töissä käy. miks mä kulostaan taas siltä että dissaan jotain toista kulttuuria? parempi et on hiljaa.

huomaan tässä lehtisessä sivun mainoksen digibokseista. joulun paras lahjaidea eikö vain?? heh heh. ihanaa, minäkin haluan maksaa 500e laitteesta joka toimii randomina ja joka lopulta hajoaa kuitenkin. toivottavasti en tallenna mitään kovin arvokasta!

ja BB-äänestyksestä pitä tietty olla juttu. plääää. en jaksa enempää. toi luokkayhteiskunta juttu oli niin raskas ja kiristi hermoakin.

No comments: