February 06, 2014

aletaas nyt taas selvittää näitä...

suomessa keskustellaan taas yhdessä sun toisessa artikkelissa säännöistä. alkaa tulla fiilis että ehkä niitä alkaisikin joku purkaa, esim. helsingin kaup. osalta tahtoa ehkä löytyy. toisaalta niin tiukassa on se meininki että syyllinen halutaan aina löytää ja johonkin pykälään vedota, että ehkä ei suomalainen luonne anna periksi? n. viikko sitten somessa pyöri linkki jonkun blogaukseen jossa avauduttiin ihan kunnolla "sääntösankareista"' ym. ja paljon oli tuossa jutussa pointtia (nyökyttelin) mutta oli sitten kuitenkin niin polaarinen etten jaksa linkkiä tähän kaivaa. tai se meni niin uhoamisen puolelle, jotain "kun on verotkin niin korkeat, prkl, eikä vastikkeeksi saa mitään ja kaikkialla muualla on oikeasti parempaa". tai ainakin Berliinissä. en epäile etteikö Berliini olisi jees, ja monessa suhteessa suomea kivempi kaikin puolin. mutta jos kaikki ei kuitenkaan voi muuttaa Berliiniin ja tarkastellaan maailmaa laajemmin niin suurin osa maapallosta ei ole mitään paratiisia. ellei meinaa sitten suomalaisella palkalla elää halvassa maassa, jolloin sielläkin saa olosuhteet siedettäväksi, useimmiten. mutta siis, ketäpä nyt kiinnostaisi vaikka sos. turva tai ilmainen yliopisto... pikkuseikkoja! puolensa kaikessa, ja yhden paratiisi on toisen helvetti...  näihin kahteen hyvin todenmukaiseen kliseeseen päätän tämän.



Maltalta lähtiessäni tajusin kysyä Elisalta olisko sillä mitään suomalaista luettavaa jota ei enää kaipaa, olis jotain ihmeteltävää kentällä/koneessa. sain läjän naistenlehtiä joita tuttavat olivat lähetelleet Elisalle suomesta. MeNaiset, Olivia jne. Kauneus & Terveys lehdessä oli sitten Anna Perhon kolumni (vai miksikä näitä kutsutaan, kuva alla?)  otsikolla Meikitön vie miehesi. otsikko vähän epäilytti ja itse juttu oli yhtä heikko.

Anna esittää että luonnolliset, meikittömät naiset ovat suositumpia kuin vastakohtansa, mutta kertoo muualla tekstissä että miehiä ei ulkonäkö edes kiinnosta (jonkun kyselyn mukaan. sori mut tää ei ehkä ihan pidä paikkaansa, väittäisin, ihan ilman mitään tutkimuksia). voin lisätä vielä että miehet on yllättävän sokeita meikille, siis ne ei erota naisen naamasta kovin hyvin onko niillä meikkiä vai ei, ellei ole tosi räikeästi. jutussa kerrotaan myös että mitä halutumpi mies, sitä luonnollisempi nainen rinnalla. mmm, no. mulla ei ole tosiaan tutkimuksia mihin viitata, olen yhtä mututuntumalla kuin Anna mutta olemme eri mieltä. en väitä että miehet preferoisi paksua meikkikerrosta myöskään, vaan että meikin määrällä ei ole paljoa väliä, kunhan mies pitää naista viehättävänä (ja siinä meikki kyllä auttaa, siitä löytyykin tietääkseni tutkimuksia).

Anna kertoi että oli jonkun tv-ohjelman yhteydessä haastatellut miehiä että millainen on unelmien treffikumppani ja heistä kukaan ei maininnut ulkonäköä. sitä nyt vaan pidetään ikävänä sanoa sellasia pinnallisia tosiasioita ääneen, ja face-to-face vielä vastakkaiselle sukupuolelle, että "ulkonäöllä on väliä".  luonne on (toivottavasti) useimmiten tärkein juttu mutta ulkonäkö on kyllä niin naisten kuin miestenkin unelmatreffilistalla jollain merkittävällä sijalla, just saying.
koontina vielä että en usko että mies nimenomaan lähtee mahdollisimman luonnollisen naisen mukaan, kyllä ne finnit kannattaa kuitenkin peittää ja ehkä kulmatkin nyppiä. ei se meikkivoidekaan rumenna, mutta toki makuasia, jos ei huvita niin ei todellakaan tarvii. mutta ei se miehiä karkota...     ja luulen että mies lähtee sellaisen naisen mukaan joka tekee miehen iloiseksi ja "onnelliseksi" ja saa tuntemaan itsensä halutuksi, huulipunan väristä viis.


ja nyt FB ja hesarin blogit räjähtivät jostain Kotuksen uudesta säännöstä, jossa vihdoin hyväksytään paljon käytetty "alkaa tekemään". tuntuu olevan todella maailmoja mullistava, ja hajottava, kokemus monelle. et nyt on v*tu kaikki niiku päin p*rsttä, ihan sama mitä mä kirjotan ku niiku kieli on niiku raiskattu...     totean saman vanhan: hyvä kun ei oo isompia ongelmia, eli kansainvälisemmin: #firstworldproblems. käsittääkseni eesti on helpompaa ja sujuvampaa kielenä sen takia että se on "kehittynyt" ja muuttunut ajan saatossa toisin kuin suomi(?), näin mulle on kerrottu ja muistan että perustelut ja kieliopin esimerkit oli ihan vakuuttavia . kumpikaan kieli ei ole supervanha ja vanhoista kielistä näemme mielestäni että muutos on ihan ok, ei se kieli siihen kuole. englannissakin nykyään hyväksytään fishes monikoksi sanasta fish, koska australiassa sitä on vaan alettu käyttää niin. ja 'whom' ei ole enää niin turhantarkka, käsittääkseni sitä ei ole pakko käyttää. se on vaan hyväksyttävä, joskus se on kielelle hyväksi. luultavasti aina, silloin kun se tapahtuu orgaanisesti, ihmisethän sitä kielt käyttää joten niille se kuuluu. helppo mun täältä huonon suomen puskasta huudella :)

No comments: