huonot vibat

tuossa muutama pv sitten hesarin sivulla lävähti vastaan iso mainos. nainen ja mies sohvalla kotibileissä. valaistus oli miehen kasvoissa joten katsoin niitä ehkä sekunnin ennen mitään muuta. sit kun katsoin niitä yhdessä niin tuli epämiellyttävä olo. vähän ahdistava. siinä kohtaa oli menny ehkä 3-4 sekuntia ja luin mainostekstin ” siinä on energiaa”. hämmennyin, tän siis pitäs olla positiivinen, hetkinen, ehkä katsoin jotenkin väärin. piti katsoa lisää. nainen vaikutti vetäytyvältä, käsi suojasi itseä. tarkensin kasvoihin ja etsin jotain positiivista. sit katsoin taas kokonaisuutta. olenko jotenkin väärässä, siis joo, ja Helenin logo, sähköä siis, kyl tän pitäs olla hyvä juttu jotenkin. sit kuvittelin itseni naisena, ja mietin että okei joo, voisihan noin olla, ja vakava ilme on oikeastaan himokasta silmäpeliä, ehkä tunnelma on siis hyvin odottava ja latautunut. mutta kun ajatukseni herpaantui ja astuin taas katsojaksi niin sama nihkeys palasi. mietin että hitto olenko joku hullun negatiivinen feministi joka näkee vaan ahdistelua ympärillään, tämähän on isolla rahalla tehty mainos ja varmasti mietitty, että kyl tässä on oltava hyvä fiilis?! mut lopputuloksena päätin et eikun tää on kyl nyt vaan vähän huonosti tehty, visuaalinen viesti ei ole tarpeeksi kirkas. naisen kehonkieli voisi olla myönteisempi ilman että mitään menetettäisiin. ei olis pakko hymyillä jos kroppa olis tarpeeksi selvästi messissä. vaihtoehtoisesti jos kropan on oltava noin perääntynyt niin ovela hymy kasvoilla kertoisi riittävästi. en näe mitään syytä miksi tilanne on jätetty on epäselväksi, 2024 ja post-me-too… miksi?!

olin tuosta niin hämmentynyt että postasin myös faceen, vaikkei siellä enää kukaan olekaan. no oli muutama ihminen kuitenkin ja useampi nainen liketti postaustani, ja useampi mies kommentoi. nimenomaisesti naiset siis painoi peukkuja ja miehet kirjoitti. olin tosi ilahtunut paitsi siitä että toi oli just noin päin, ja että jotkut arvostamani mieshenkilöt näki saman mitä minä ja osoitti niin selvästi tukensa. nyt tosiaan on 2024 :) ja toki naispuolistenkin tuttujen samanmielisyys tuntui hyvältä. olin jo ehtinyt kysyä parilta kaverilta whastappissa, myös ulkkiksilta, pelkällä ”what do u see in the pic?”, ja olin saanut varmistusta sille etten ole yksin kuvitelmineni.

aloin kuunnella äänikirjana Aallotar Haapasaaren Dionysiaa joka kertoo kirjailijan omakohtaisista kokemuksista seksityöntekijänä, mutta myös lapsuudesta ja muutenkin itsen löytämisestä. olen about uolessavälissä. se on miellyttävän raikas ja helppo kuunnella, kirjoittajan itse lukemana nautin persoonallisesta äänestä ja tyylistä myös. mua vähän ehkä harmitti että tyyppi on niin nuori, koska se tarkoittaa (mulle) että tuo seksityön kokemuspinta on silleen semisti ohut, eihän millään alalla muutaman vuoden ollut ole yleensä mikään asiantuntija - kuvittelen et 5 tai 10 vuoden päästä aiheesta olis vielä paljon enempi sanottavaa. mutta myös muu tausta ja seksuaalisuuteen ym liittyvä mitä kirjassa oli ehkä eka 1/3 ni oli mielenkiintoista, että silleen en valita. teksti on viihdyttävän oivaltavaa, ja siinä on vähän samaistumispintaa mutta kuitenkin tosi paljon erilaistakin.